29.12.2019

Vuotta vailla pyöreä - tilinpäätös 2019

1. Mitä uutta teit vuonna 2019?
Piirsin uudelleen rajani. Menin uusiin metsiin. Jaoin uuden vuoden lasten kanssa. Löysin uusia kulmia elämääni.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ystävästäni tuli mummu.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Leitsu lensi muuttolintuna taivaalleen ollakseen palaamatta.




5. Missä maissa kävit?
Kotimaissa. Päätettiin olla tänä vuonna lentämättä ja lyhyet lomaptkät eivät mahdollistaneet maata pitkin matkoja kauas. Kotimaassa koimme upeita kansallispuistoja.



6. Mitä sellaista haluaisit vuodelta 2020 joka puuttui vuodesta 2019? Terveyttä ja levollisuutta.

7. Mitkä vuoden 2019 päivämäärät tulet muistamaan aina ja miksi? -

8. Mikä oli vuoden suurin saavutuksesi?
Väsyä ja toipua. Pitää liekki elossa, vaikka vastoinkäymisiä oli yli oman tarpeen.


9. Mikä oli suurin epäonnistuminen?
Huolehtimattomuus omista voimavaroista. 

10. Kärsitkö sairauksista, vammoista?
Enemmän kuin viime vuosina yhteensä. Koko keho kärsi ja kipu tuli tutuksi. Eikä vain omalla vaan myös läheisten kohdalla. 

11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Erämaamökkien vuokraaminen metsistä.




12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Aina on joku.

13. Kenen käytös masensi?
Heidän, joiden kanssa piti jotain, mutta kukaan ei palannut asiaan.



14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan. 

15. Mistä olit oikein oikein innoissasi?
Metsäretkistä, avarista maisemista ja hyvistä yöunista.




16. Mikä laulu tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2019? 
Lauri Tähkän Palavaa vettä.

17. Edellisvuoteen verrattuna olitko
a) onnellisempi/onnettomampi? Onnettomampi
b) laihempi/lihavampi? Lihavampi
 c) rikkaampi/köyhempi? Yhtä köyhä

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Töitä. 

20. Rakastuitko?
En. 

21. Mikä oli suosikkitv-ohjelmasi?
Vain elämää, TVOF, Suomi LOVE. 

22. Vihaatko nyt jotakuta, jota et vihannut vielä viime vuonna?
En vihaa. Elän sovussa itsenikin kanssa.

23. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Yllättävän monta kirjaa luin tänä vuonna. Mieleenjääneimpiä olivat Patijm Statovcin Bolla, Saara Turusen Sivuhenkilö ja Liisa Louhelan Sata yötä ulkona.

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Eva Dahlgren. Faunin iltapäivän klassiset yllättävät aina.

25. Mitä halusit ja sait?
Mökkeilyä ja metsissä samoilua. Ymmärtävää yhdessäoloa perheen kanssa. Lepoa.



26. Mitä halusit muttet saanut?
Terveyden tasapainoa, aikaa liikunnalle tai jollekin omalle harrastukselle. Merkitystä elämään.

27. Mikä oli suosikkileffasi?
Joker.

28. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?
Vietin kultaisen hetken Ainon ja Sinin kanssa joen rannassa terassilla. Väsynyt 47-vuotias.

29. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Oma ja perheen terveys.

30. Kuinka kuvailisit pukeutumiskonseptiasi vuonna 2019?
Rento. Erähenkinen.

31. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe, lukeminen, rutiinit, yöuni, irtipäästämiset.




32. Kenestä julkkiksesta haaveilit?
En kenestäkään.

33. Mikä poliittinen asia herätti mielenkiintoasi?
Julkishallinnon useat seikat, esim. maakuntakaava, tuulivoima, hallituksen sekoilu, uusi upea pääministeri.

34. Ketä ikävöit?
Edesmenneitä rakkaita, häntä jota ei ole.

35. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Uusi naapuri.

36. Kerro arvokas elämän oppitunti, joka opit vuonna 2019?Kunnioita kehosi viisautta. Usko siihen mitä teet. Madonna: Don't give a fuck.

37. Oliko vuosi 2019 hyvä vuosi?
Väsyttävä vuosi, jonka opeista otan olennaiset mukaani. Vastoinkäymisiä on myös kiittäminen, koska sitä kautta tapahtuu merkityksellisiä muutoksia.

38. Mikä oli paras hetki?
Yhteydentäyteiset hetket lasten kanssa, saapumiset ja viipymiset mökeillä ja metsissä, monet hapekkaat aamut koiran kanssa, sairauksien ja kipujen hellittämiset.




39. Mikä oli huonoin hetki?
Paska vuosi 2019.

40. Missä olit kun vuosi 2019 alkoi ja kenen kanssa?
Kotona lasten ja lemmikkien kanssa, ilotulitteita pelkään koiran turvana kaikki Yle Areenasta löytyvät musiikkidokumentti nauttineena.

41. Joitko paljon alkoholia vuoden aikana?
Sopivasti oman maun mukaan. Löysin gt:n kesädrinkiksi.

42. Kohtelitko ketään huonosti vuoden aikana?
Kyllä. 

43. Kohteliko kukaan sinua huonosti?
Kyllä.

44. Kuinka paljon rahaa käytit vuoden aikana?
My business. 

45. Mikä oli ylpein hetkesi?
Lasten onnistumiset, kasvaminen ja yhteisymmärryksen kokemisen.

46. Mikä oli noloin hetkesi?
Muutama unohtaminen.

47. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Ein sanominen oikeassa kohdassa.



48. Kuinka moneen kaupunkiin matkustit?
Tärkeämpää oli matkustaminen maaseudulle: Kuhmoon, Kolille, Tiaiseen, Hossaan, Hiisijärvelle.

49. Mikä on suunnitelmasi vuodelle 2020?
Olla tasan ja pyöreä. Jättää ne asiat ja ihmiset, jotka täytyy. Rakastaa läheisiä ja luontoa, olla itsekkäämpi, muistaa vain tämä yksi elämä.

50. Kuvaile yhdellä lauseella vuotesi 2019:
Hyvästi, ei jää ikävä.


22.2.2018

Helmet-lukuhaste 2018

1. Kirjassa muutetaan: Veera Salmi, Puluboin ja Ponin komerokirja
2. Kotimainen runokirja
3. Kirja aloittaa sarjan: Sari Peltoniemi, Taivazalan joutsen
4. Kirjan nimessä on jokin paikka
5. Kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla synnyit
6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa
7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja
9. Kirjan kansi on yksivärinen
10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja: Emma Hooper, Etta, Otto, Russel ja James
11. Kirjassa käy hyvin: Mikko Kamula, Ikimetsien sydänmailta
12. Sarjakuvaromaani
13. Kirjassa on vain yksi tai kaksi hahmoa
14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan: Pajtim Statovci, Tiranan sydän
15. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja
16. Kirjassa luetaan kirjaa
17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä
19. Kirja käsittelee vanhemmuutta
20. Taiteilijaelämäkerta
21. Kirja ei ole omalla mukavuusalueellasi
22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
23. Kirjassa on mukana meri
24. Surullinen kirja: Selja Ahava, Taivaalta tippuvat asiat
25. Novellikokoelma
26. Kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt
27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta
28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä
29. Kirjassa on lohikäärme
30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan
31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
33. Selviytymistarina
34. Kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta: Elena Favilli & Francesca Cavallo, 100 iltasatua kapinallisille tytöille
35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja
36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa
37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi
38. Kirjan kannessa on kulkuneuvo
39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
40. Kirjassa on lemmikkieläin
41. Valitse kirja sattumanvaraisesti
42. Kirjan nimessä on adjektiivi
43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle
44. Kirja liittyy johonkin peliin
45. Palkittu tietokirja
46. Kirjan nimessä on vain yksi sana
47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta
48. Haluaisit olla kirjan päähenkilö
49. Vuonna 2018 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

20.11.2017

Pieniä tarinoita: Onko olemassa

Onko olemassa mummottomia lapsia
joita käärivät huopiin jotkut toiset

Löytyykö lohtua kulkukoiralle
joka laukkaa hiljaa unensa rannalla 

Saako olla hetken äärettömässä näkyvä

Saako toivoa
kun on kerran kylläinen
hyväksyvästä katseesta

tietää jotain rakkaudesta
silti

#PieniäTarinoita
www.unicef.fi